-
Esikoisrunokirjani on julkaistu
Syyskuu lähti liikkeelle mukavasti. Sen lisäksi, että säät ovat täällä eteläisessä Saksassa pysyneet kesäisinä, myös esikoisrunokirjani on nyt julkaistu. Lemmikkitarinani saavat jatkoa ja työstän parhaillaan Lappiin sijoittuvaa maagisen realistista romaanikäsikirjoitustani. Nyt se sitten on totta, esikoisrunokirjani on nähnyt päivänvalon ja pian se on saatavilla kaikista aikaansa seuraavista kirjakaupoista. Hassu tunne, yhtä aikaa innostunut ja samalla…
-
Elämäni eläimet. Osa 2: Pipa
Silloin kun Tini muutti maaseudulle elämään puolivillin kissan elämää minulla alkoi lemmikitön kausi. En muista tuosta ajasta juuri mitään. Uudet ekaluokkalaiset, minä mukaanluettuna, oli loppukeväällä kutsuttu tutustumiskäynnille kouluun, ja loppukesä meni kissaa kaivatessa ja koulun alkua odotellessa. Syksyllä sitten astuin koulutielle. Eritysesti äitini oli halunnut koiraa jo pidemmän aikaa. Hän oli osa-aikatyössä, ja kun minusta…
-
Ylös rinnettä Tegernseessä
Viime viikonloppuna tein jotain varsin perisaksalaista. Minut saatiin houkuteltua pienelle vuoristovaellukselle. Tai sen piti olla vain pikku pyrähdys, mutta kun kapusimme ylös rinnettä Tegernseessä, tuntui se aivan toiselta kuin mitä vastaavat korkeudet kotoisilla tuntureilla. Sunnuntaiaamuna auton nokka siis osoitti koti Rottach-Egerniä ja Wallbergiä. Toivoin ensin, että menisimme ylös Wallbergbahnilla, eli kondolihissillä, mutta ryhmä päätti demokraattisesti,…
-
Elämäni eläimet. Osa 1: Tini
Tini oli valkoinen ja höyhenen pehmeä kissanpentu. Vaikka olin tuolloin tuskin kuuttakaan, muistan vielä elävästi sen hennon naukaisun ja sen ymmyrkäiset silmät, kun se ensimmäisenä päivänä tutki uutta kotiaan. Itselläni ei tietenkään ollut vielä tuolloin kokemusta lemmikeistä, mutta molempien vanhempieni kodeissa oli ollut koiria jo pidempään. Ehkä vanhempani ajattelivat, että kissa voisi olla sopiva ensimmäinen…
-
7. LiteraturJazzFest Grainau unter freiem Himmel
3. elokuuta 2019 Garmisch-Partenkirchen Kirjallisuus- ja Jazz-tapahtuma, jossa luetaan aikaisemmin julkaisemattomia saksankielisiä tekstejäni. Mukana myös Fridolin Schley, Florian F. Scherzer, Sandra Hoffmann ja Max Sessner. Lue blogaukseni tapahtumasta.
-
Kirjallisuutta ja jazzia Grainaussa
Mikä olisikaan mukavampi tapa viettää epävakainen loppukesän päivä kuin nauttimalla kirjallisuutta ja jazzia Grainaussa. Grainau on pieni kylä aivan Garmisch-Partekirchenin kupeessa, kaupungin ja Saksan korkeimman vuorenhuipun Zugspitzen puolivälissä. Astuin siis lauantaiaamuna junaan ja vaihdoin Garmischin asemalla paikallisbussiin, joka vei minut suoraan tämän kirjallisuus-jazz-festivaalin tapahtumapaikalle. Seitsemän vuoden aikana festivaali on muodostunut jo jonkinlaiseksi perinteeksi. Päivän aikana…
-
Päivä kaupungilla ja 33 astetta
Jyväskylä ajaa täyttä vauhtia seinään. Päivä kaupungilla ja 33 astetta celsiusta saivat tämän ajatuksen vahvasti mieleeni. Miksi loistava opiskeluaikojeni Suomen Ateena on taantunut vähän nuhjuiseksi keskisen Suomen pikkukaupungiksi? Miksi toisaalta tuntuu, että kaupunki kukoistaa, ja toisaalta, että katutasossa kaupunkia vaivaa kuolio? Heinäkuisen lämpimän viikonlopun tapaan suurin osa jyväskyläläisistä on vetäytynyt mökeilleen järvien rantaan tai viettää päivää…
-
Lyhyt kesäloma- ja tiedustelumatka Keski-Suomeen
Terveisiä keskisuomalaisesta käristyskupolista! Siis sen lämpimän ja oikean kesän lämpöisen ilmamassan alta. Lyhyt kesäloma- ja tiedustelumatka Keski-Suomeen vie työn alla olevan käsikirjoituksen maisemiin, mutta myös tirisemään helteiseen Suomen kesään. Viikon loppua kohden lämpötila uhkaa nousta 30 celsiusasteen yläpuolelle. Siis samoihin lukuihin, missä eteläisessä Saksassa ollaan aika tavanomaisesti näihin aikoihin. Suomessa sen sijaan joko ihastellaan tilannetta…
-
Gay Pride 50-vuotisjuhlat Münchenissä
Pride-päivä (tai viikko) on Saksassa nimeltään Cristopher Street Day. Nimi viittaa katuun New Yorkissa, jossa 50 vuotta sitten Stonewall Inn ravintolassa ja sen edustan mellakoista koko Gay Pride -liike sai alkunsa. Gay Pride 50-vuotisjuhlat Münchenissä pidettiin Christopher Street Dayn merkeissä. Liikkeen koko viisikymmenvuotinen historia oli hyvin näkyvillä lähes neljä tuntia kestäneen kulkueen eri osissa. Koko…